Kamerani
Tämän hetkinen kamerani on Canon EOS450, olen siihen erittäin tyytyväinen. Kun innostuin kuvaamaan lintuja, hankin putken EF-S55-250mm f/4-5.6. IS. Vieläkin pidempi putki olisi kyllä tarpeen ja etenkin jalusta. Toisaalta pelkään jalustan kankeutta, mutta jossain vaiheessa varmaan sen hankin. Ennen nykyistä järjestelmäkameraa ja hyvänä taskukamerana vieläkin on Canon PowerShot A520. Se on pieni ja näppärä, mutta kyllä eron kuvien laadussa huomaa heti. Minulla oli jo joskus muinoin järjestelmäkamera, Minolta-merkkinen. Kehitin silloin itse kuviani ja leikin muutenkin suurennuskoneella, mm fotogrammit olivat hauskoja tehdä. Siis kuvia ilman kameraa. Kerään nyt kuva-albumiin lintukuviani lajeittain, vielä on monta lajia tulossa. Sitten vuorossa ovat maisemat ja lähikuvat kasveista. Kuva-albumi on siitä kiva, että sinne saa ryhmiteltyä kuvat ja kuvien arvot tulevat näkyviin. Aluksi otin aika paljon automaatilla, mutta nyt säädän usein arvot itse. Pikkuhiljaa omat säädöt löytyvät. Toivottavasti säädöistäni ja virheistäni on apua muillekin aloitteleville kuvaajille. |