RUNOT

Planeetta

Kerään runokivet eteeni
Tuijotan, kunnes ne alkavat
liikkua, kiertää kehää
Nousen niiden mukana
runoplaneetalle missä
unelmat asuvat
mutta myös kipeät kivet

Sininen värisee ja heijastaa
oven, mistä pääsen sisään
Ruskea kaartuu korvaksi
Tumma nousee syvältä
kouraisee kerran ja kiertää

Vaalea kivi kierähtää sivuun
mieli vierähtää ajatuksen saumaan
Jyhkeät kivikasvot alkavt murentua
Hiivin kraaterilta toiselle
ja etsin elämää
mustia siemeniä
tai orastavaa vettä
runon täyteläistä makua
mikä ei jätä mieltäni makeaksi
eikä kirpaise haavoja
vaan liittää uuteen filmiin

Kuva kuvalta kerron
raaputan vinorivin
ja voitan etsimäni sanan:
planeetta

 

 

Aamun sydän

Aamun sydän oli kylmä,
vai minunko se oli?

Postilaatikko kolahti kolkosti.
Raskain saappain lähdin metsään.

Aurinko nousi ja alkoi kirjoittaa,
puun peitto täyttyi kirjaimista,

putoava oksa täydensi sanan.
Latva lähetti sähkeen,

juuret kaiversivat syvän viestin.
Kivi kirjoitti koko kertomuksen.

Lintu lehahti lauseita pitkin,
kallisti päänsä ja kertoi.

Sydän lämpimänä palasin.

 

 

Kengät

Astu askel,
uusiin kenkiin, uudempiin,
hienompiin, suurempiin.

Astu askel,
varovasti nousten,
tasapainoa tavoitellen.

Kuljetko yksin,
sivuillesi vilkuilematta,
vai seuraatko toisia kenkiä?

Näetkö itkevät, hylätyt kengät,
tai vanhan miehen,
joka kulkee yhdellä kengällä?

Joko on aika
vaihtaa kiiltonahka reinoihin
tai korkkarit ainoihin?

Entä kun et tarvitse
kenkiä enää? 

 

 

Soita minulle

Viritä kitarasi,
kun kukaan ei kuule
ei kysy, kun raiteet
soivat vastatuuleen.

Soita selloa:
polta pahan peitto,
silitä säröinen arki
ja herätä juhlaan.

Heläytä harpulla,
jos saavut yöllä
ja tuot arjen aarteet.

Soita rumpuja,
kun kiirehdin,
vaikka naamiot on riisuttu
ja juhlat päättyneet.
Soita rumpuja,
kun ilo kopisuttaa korkoja
ja lämmin käsi
johdattaa yöhön.

Soita trumpettia,
kun askeleet kaikuvat,
mutta kukaan ei tule.

Puhalla fagottiin,
kun sade soittaa surua;
sana on liikaa,
ja ikävä on määränpää.

Soita viululla,
kun hengitän hiljaisuutta;
pilvet nousevat
ja tuuli avaa oven.

 

 

Sininen kivi

Etsi sinistä kiveä,
salaperäistä maata, missä kivet kasvavat.
Etsi maata, minne egyptiläiset kätkivät
salaisen papyruksen, ohjeen,
millä kivi herää.

Älä herätä heikkoa kiveä,
mikä tuhoaa ja rikkoo,
herätä kivi, minkä ovi
on auki särkyneelle.

Etsi maa, missä on elämää,
missä kiviset linnut lentävät
ja jyvää kannetaan kulkueessa,
etsi...
...voi, yhteys katkesi.

 

 

Auringon siemenet

Auringon siemenet
kimaltavat kultaisina.
Tunnen tuulen kasvoillani,
näen kauas ja syvälle.

Sanat hypähtelevät
ja räpyttelevät kuin västäräkit,
kunnes tuulenpuuska
tarttuu niihin.

Varjo hiipii tien poikki,
sanat kääntyvät takaisin;
ne katsovat toisiaan hämmentyneinä,
kuin eivät tunnistaisi toisiaan.

Tuuli tarttuu voikukan keveisiin keijuihin
ja lennättää ne kauas.

 

 

Pieni pitsisiipinen

Rannan kivet katsovat minua;
olen erilainen kuin ne:
en anna aallon avata ovea,
en anna tyrskyn tarttua.

Kallio on kasvanut suureksi.
Hivuttaudun sen viereen.
Pieni pitsisiipinen etsii suojaa,
mutta kallio tyrkkää sen tuuleen.

Vihdoin antaudun myrskylle.

 

 

Kuulen tuulen

Kuulen tuulen,
linnun laulun
ja ruohon hengityksen.

Kuulen sydämen lyönnit,
hiljaa virtaavan veren
ja kivun, mikä lähtee pois.

 

 

 

Leijat

Kymmenen lokkileijaa
nousi pilviin.
Oi, nyt naruni loppuu.

Utuinen lohikäärme kiitää.

Käki kukkui 13 kertaa. 

 

 

Kiersin runoa monta päivää:
pelkäsin sen polttavan.
Kun vihdoin keräsin rohkeuteni,
se oli jo ihan haalea.

 

 

Keväänkorvat kuulevat
kiihkeät kutsut kaukaa,
herkät kuiskaukset syvältä.

Joko, joko...

Kinos painaa kaarevaa oksaa,
lumi on täyttänyt kallion kolot
ja mättäiden pehmeät pesät.

Joko, joko...

Keväänkorvat kuulevat, mutta
kenellä on valta vapauttaa.

Malttakaa, malttakaa.

Vielä hetki kivet ja kaarnat,
vuokot ja ratamot,
pian aurinko ja tuuli tulevat.
Kuulen jo huminan...

Ne seisoivat edessäni,

kätkeytyivät toistensa taakse,

peläten kuin koululaiset, kenet valitsen.

Pakoileva rykelmä, kuin syyllisiä,

vaikka minä olen syyllinen,

se avuton, joka ei tunne,

ei tiedä vastuutaan,

ei sääntöjä, vaan valitsee

vähäisimmät, pelokkaimmat rotkon reunalta,

yrittäen pakottaa

kasvamaan runoksi,

täyttämään tärkeän tehtävän,

runotorstain haasteen.

Hissi nousi ja nousi
Peilit taittoivat rohkeuteni
Pieni kätesi pyyhki kyyneleni

Lasin läpi näin
miten kyyhötit vuoteella
valkotakkisten keskellä

Minulle luvattiin:
äiti saa olla mukana,
minulle luvattiin

Ei ole tilaa,
menkää kotiin lepäämään,
syömään, juomaan, nukkumaan

Kaiket päivät istuit sylissäni,
teit palapeliä minkä kotoa toin
Miksi lapsi tekee samaa
uudelleen ja uudelleen,
he ihmettelivät
- ammattilaiset

He eivät ymmärtäneet,
että palapeli oli yhteys,
rituaali pois
uudesta ja pelottavasta

Hoitajat toivat uusia
palapelejä, leikkejä, mutta
toistit vain omaa rituaalia
uudelleen ja uudelleen

Spiraalin kehä laajeni
pois lasiseinien keskeltä
pois pois kotiin, kotiin
kasvamaan, vahvistumaan

Sinä kasvoit, minä jäin kesken

Hauraat pitsiset siivet,
alla nukkaa.
Katselit ikkunasta sisään,
minä ulos.

Pelkäsimme:
jäisiä rakeita,
mitkä piiskasivat maata;
ukkosta, mikä tärisytti taloa;
salamia, mitkä
jakoivat kaiken kahtia.

Hyvään ja pahaanko,
valoisaan ja pimeään,
vai vain kahteen erilaiseen?

               Sinä liimauduit kiinni ikkunaan,
minä vetäydyin suojaiseen nurkkaan.
Myrskyn jälkeen olit poissa.

Hiljainen lintu